Asiakkaan kanssa yhdessä ideoituja sähköratkaisuja

Asiakkaan kanssa yhdessä ideoituja sähköratkaisuja

Kohteen tiedot:

v. 1954 rakennettu 3-kerroksinen omakotitalo Turussa

Huoneistopinta-ala 260m2

Autotalli ja piharakennus

 

Asukas muutti taloon vuonna 2016, ja jo ennen kodin ostoa oli selvää, että sähköremontti tulisi tarpeeseen. Kodissa oli ennestään spotteja läpi kolmikerroksisen kodin ja niille löytyi katkaisijoita 3 spotin ryhmissä. Koko kodissa oli n. 250 vanhaa halogeenispottia, joten katkaisijoiden määrä oli hurja. Halogeenit veivät myös paljon sähköä. Nyt, remontin jälkeen käyttösähkö on n. 1/7 vanhasta. Remontin aikana kaikki vanhat halogeenispotit vaihdettiin LED-spoteiksi ja niitä ryhmiteltiin uudestaan isompiin ryhmiin katkaisijoiden määrän vähentämiseksi. Ryhmittely vei paljon aikaa ja suunnittelu tuli toteuttaa pitkäjänteisesti mm. tiettyjen käytävien kaikki spotit tuli saada saman katkaisijan taakse ja selkeitä oleskelualueita ryhmitettiin yhden katkaisijan taakse.

 

”Kodin myyjä kertoi meille, ettei itsekään vieläkään osannut kaikkia katkaisijoita, vaikka oli asunut kodissaan jo melkein 30 vuotta. Yksi sähkömies toisesta yrityksestä lähti kirjaimellisesti karkuun kodin nähdessään – sen jälkeen päädyimme Tapixiin.”

 

Kotiin vaihdettiin myös uusi pääsähkökeskus vanhan kiertosulaketaulun tilalle. Vanhalla asukkaalla oli myös oma lämpökeskus takapihalla, joka johti suureen lämpöhukkaan, sillä mitoitus oli yliammuttu taloon nähden. Vanha lämpökeskus purettiin ja siitä tehtiin asiakkaalle maalämpöjärjestelmä.

 

Spottien lisäksi kodissa lisättiin melkein kaikkiin yleisiin oleskelutiloihin LED-nauhaa piilotettuna verhotangon sisälle – tämä oli insinöörimielisen keksijäasiakkaan idea. Näin LED-nauhaa ei näe edes sen alla seistessä eikä sitä tarvitse kiinteästi kiinnittää pintoihin. LED hohtaa vain epäsuorasti vanhojen verholautojen kohdilta luoden tunnelmallista valaistusta mm. olohuoneeseen. LED-nauhoissa on myös himmennintoiminto. Myös keittiöön asennettiin LED-nauhaa yläkaappien alle valaisemaan työtasoa. Makuuhuoneissa spotteja ryhmiteltiin uudelleen tuttuun tapaan ja lisättiin sisustusvalaisimia. Myös kellarikerroksesta ja autotallista uusittiin valaistus.

 

”Tapix viitsi kuunnella ideoitani ja yhdessä yritimme toteuttaa ne. Joku toinen sähkömies hermostuisi ja menettäisi kärsivällisyytensä ideoideni kanssa. Tapix antoi meille tarpeeksi tilaa ja aikaa suunnitella ja pohtia.”

 

3-kerroksisessa kodissa uusittiin myös rappuset kellarikerroksesta pääkerrokseen ja pääkerroksesta yläkertaan, sillä ne olivat liian jyrkät. Portaiden uusimisen yhteydessä niihin asennettiin myös valaistusta takaamaan turvallisempi kulku.

 

Ulkovalaistus

Kodin pihalla oli n. 10kpl vanhoja Käpy valaisimia, joista osa oli jo rikki kodin ostohetkellä. Vaikka valaisimet olivatkin kauniit ja klassiset, ne eivät asukkaan mielestä tuottaneet tarpeeksi valoa pihalle. Valaisimet korvattiin uusilla moderneilla ulkovalaisimilla, joissa on laajempi valokenttä. Etuoven ja portaiden lähelle asennettiin myös liiketunnistimella toimiva lisävalaisin.

 

”Ei ole helppoa löytää sellaista tekijää, joka on niin kärsivällinen ja jonka kanssa voi rauhassa suunnitella, työ tekijäänsä neuvoo. Olemme edenneet asteittain ja Tapixin joustavat työajat ovat olleet meille avuksi. Meillä on kova luottamus yritystä kohtaan, ja senkin takia Tapix mm. toteutti sähkötöitä kotonamme samaan aikaan, kun itse olimme ulkomailla. ”

Hyvä luottokelpoisuus Luotettava kumppaniTurun Yrittäjät

Tietosuojaseloste  /  Palvelun toteutus: JPmedia

Evästeet